tiistai 23. kesäkuuta 2009

villan lumoissa

Muuton yhteydessä saimme kaupanpäälliseksi leikkimökin, jossa ei oltu leikitty aikoihin. Pikkuruinen villa oli kelpo kunnossa, mutta tänä keväänä minuun iski leikkimökkihöperyys, pesänrakennusvietti vai mikä lie. Toukokuussa aloitin villan ehostuksen ja mäntyinen paneeli sai valkoista ja harmaata maalia pintaansa sisällä. Ulkopuolikin sai uuden, tuoreen kerroksen maalia. Apunani oli koko pesue; kuka maalisudin varressa, kuka maalipurkin avauksessa. Pensseleiden pesuunkin oli joku erikoistunut. Itse en siitä juurikaan perusta.


Olin innoissani, että sain tehdä pienestä villasta oman näköisen. Poikasilla kun ei ollut oikein mielipidettä asiasta, sain ihan itse päättää, mitä ja millaista tavaraa sisään kannetaan. Toivomuksena oli, ettei muovileluja mökkiin tule, ainakaan suuressa määrin. Hyvin he ajatukseni sulattivat. Toisaalta epäilin, saanko yhtikäs mitään aikaiseksi. Heruuko minusta mitään tyttömäistä irti, tuleeko mökistä liian pelkistetty ja karu. Pelkistettynä se tosin pysyköön. Nyt siellä on sopivasti tavaraa, kaikki harkitusti sisään kannettuja. Kaikille jotain. Aikuisillekin.
Tarkoituksenani oli ehostaa villa ilman suurta kolikkopussia. Toukokuun torikirppikseltä löytyi mukava alku sisustukseen. Pöytä ja kaksi mainion mallista tuolia saivat valkoista maalia pintaan ja niistä tuli tosi mieluisat. Pienet peput mahtuvat niihin juuri sopivasti ja pöydän ääressä on lysti piirtää.
Seinälle nakutettiin puinen pientavarahylly, joka löytyi samaiselta torikirppikseltä puolellatoista eurolla. Valkoinen huntu ylle ja kuopus sai valita rakkaita lilliputtilelujaan hyllyyn. Siellä ovat rivissä niin pikkuautot, dinot kuin muoviset maatilan eläimet, jotka on jo useasti otettu hyllystä lattialle leikkeihin. Ylin hylly on äidin oma. Taalainmaanhevosia löytyi omasta ja äitini kaapista. Niitähän voisi vaikka alkaa keräillä.
Isäni kuskasi kotikotoa vintiltä vanhan nukensänkyni, jonka sudin valkoiseksi. Haikeana muistelin puun värisen, 30-vuotiaan sängyn elämää ja tarinoita, mutta hyvä elämä sillä on varmasti valkoisenakin. Sänky odottaa vielä petivaatteita. Kolmosen "Pingu", oma vanha Suvi-nukke ja kakkosen Eetu-nukke istuskelevat ja ihmettelevät villan muodonmuutosta.
Harmaalle lattialle levitin äitini lahjoittaman sinivalkoisen räsymaton, jolla on myös ihan oma tarinansa ja ikkunaan äitini ompeli pallokuosisen kapan. Tänään pienimmät leikkivät puukirjaimilla ja kirjoittivat idoliensa nimiä. Eskarin aloittava kolmonen sai selvän sanan aikaiseksi. Kuopuksen versio hymyilytti...
Säilytyskalustetta metsästin pitkään ja väsyinkin jo kirppiksellä kiertelyyn. Yksi kaunis päivä marketista lähti mukaani pieni senkki, joka kätkee sisuksiinsa kirjainpalikoita, Aku Ankkoja, värikyniä ja paperia, palapelejä sekä seurapelin.
Päällä kuopuksemme saama 1v-synntärilahja ilostuttakoon pieniä vieraita. Neulahuovutettu koira on ystävämme Ellun käsialaa ja tämä kolmosemme kastelahja pääsi myöstarkkailemaan leikkijöiden touhuja.
Äitini innostui projektistani kovasti ja toikin jo etukäteistuparilahjan. Hän oli ihastellut lippunauhaa netissä ja hankki sellaisen (sini-valko-ruskea, pari kuvaa ylempänä) villaan. Lippunauhasta innostuneina juhannuksena ompelimme toisen sellaisen vastakkaiselle pitkälle seinälle ikkunan yläpuolelle. Nätti tuli!
Parin viikon lomailun ja leikkien jälkeen uskon, että leikkimökki on poikienkin juttu. Aamupäivisin kipittävät juoksujalkaa mökkiin ja leikkivät pitkät tovit sovussa. Joku aamu näin jopa jonkun tuulettavan mattoa ja lakaisevan lattiaa. Päiväjätskeillä puutarhassa turisimme tänään leikkimökkiprojektista ja pienimmät totesivat, että "mukavinta mökissä on piirtää ja lukea Aku Ankkoja".
Villan tupaantuliaisia ei ole vielä vietetty. Kemut pistetään pystyyn heti kun mummi tuo kesälomareissultaan puukirjaimet villan kylkeen. Pitäähän oikealla villalla nimi olla... nähtäväksi jää, löytääkö mummi oikeat kirjaimet pääkaupungista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti