sunnuntai 27. tammikuuta 2008

primaveraa puikoilta

Pyhäpäivä alkaa olla hyvällä mallilla. Tänään oli oikein hyvä sää ulkoilla ja hiihtää, mutta siitä (monissa blogeissa puhutusta) auringosta ei täällä meillä idässä näkynyt merkkiäkään. Siis pilvinen, harmaa päivä, kuten tämänkertainen päivityksenikin.

Pari kolme viikkoa sitten innostuin tilaamaan lankakaupasta pari kerää uutta lankaa, teeteen harmaata Primaveraa. Tuosta pehmoisesta langasta tikuttelin pipon:



Koolhaas
Ohje: IK Holiday Gifts 2007
Lanka: harmaa teetee Primavera, 59 g

Pipo on unelmapehmeä, ja lanka oli minusta mukavaa neulottavaa. Ohje oli jo tuttu oman pipon myötä, joten pipo valmistui joutuisasti, kunhan ensin olin aikani taistellut silmukkamäärien kanssa. Perheen kolme isointa miestä havitteli pipoa jo neulomisvaiheessa itselleen. Esikoinen esittelee tässä neulomusta, vaikkakin omistusoikeus myönnettiin miehelle, joka on ulkoiluttanut pipoa jo ahkerasti.

Jospa saamme pienen väen aikaisin unten maille, niin pääsen neulepaitani kimppuun. Vähän kerrassaan vuodenvaihteen jälkeen olen neulonut alpakkaista neulepaitaa ja pienoisella jännityksellä odotan lopputulosta. Etu- ja takakappale odottavat valmiina, ensimmäinen hiha on alkuvaiheessa. Pitäkäähän peukkuja, ettei tämä jäisi viimeiseksi neulepaitayritykseksi... 

perjantai 25. tammikuuta 2008

sammaltassuille kaveri

Sammaltassut saivat kaverikseen pikkuisen myssyn:



Top Down Bonnet
Lanka: Debbie Bliss Cashmerino Aran, 29 g
Puikot: 3 tai 3,5 mm

Tämä myssy on ollut suunnitelmissani jo pitkään, ja nyt päätin neuloa sen tossujen kaveriksi, kun lankaakin piisasi. Ohjeen tulkinnassa oli jo alkumetreillä hankaluuksia, mutta onneksi sain konsultointiapua pikapikaa. Kiitos kaima! Silti myssyn neulominen tuntui takkuiselta, huh! Melkeinpä askarteluksi tämäkin meni; korvat ja kaikki. En voi ikipäivänä uskoa, että tuo mahtuu vastasyntyneen päähän, vaikka neuloin toiseksi pienimmän silmukkamäärien mukaan. Pikkiriikkinen siitä tuli. Kylläpä oli taas lystiä lasten kanssa puhallella ilmapalloa, mittailla ja ihmetellä, kuinka pieni se vastasyntyneen pää on. Miten ihmeessä sitä unohtaakin nopeasti vauvan pienuuden?!?



Kokemusta myssyn mallista ei minulla ole lainkaan. Ehkä hieman epäilen ja ihmettelen takasaumaa. Ihan otsalle asti ei taida tämä myssy painua? Soma hilkka kuitenkin.

Testasin vielä samaisella, suklaanruskealla langalla Mary Jane Baby Booties-
tossuohjetta. Suloisethan niistäkin tuli!

maanantai 21. tammikuuta 2008

myssyttää

Kaunis kiitos edellisen postauksen kommenteistanne ja tunnustuksista! Ilahduin niistä kovin!

Somat vauvantossut osoittautuivatkin tosi pikkuruisiksi. Aion neuloa vauvalahjaksi isommat, jotta tossuista olisi vauvaperheessä pidempi ilo. Nuo ruskeansävyiset tossut taitavat päätyä siis omaksi iloksi, koristetossuiksi. Voisipa nuo vaikka kehystää tauluksikin, jos jostain sellaisen kehyksen löydän. Muistan joskus jossain sisustus/naistenlehdessä nähneeni kehyksiä, joihin voi sujauttaa vauva-ajan muistorikkaita juttuja, rakkaan myssyn tai kuluneet ensiaskelkengät.

Viime päivinä on myssyttänyt taas aika tavalla. Tampereen Kädentaitomessuilta ostettu Pirtin Kehräämön hahtuvalanka muuntui nelivuotiaamme pakkasmyssyksi. Tarve uudelle myssylle oli, sillä edellinen on tyystin hukassa. Pitää tehdä kunnon siivous huushollissa, josko myssy vielä löytyisi. Tuntui vaan helpommalta neuloa uusi! Tästä myssystä tulikin pojan uusi lempipäähine.



Gnomey hat
Lanka: Pirtin Kehräämön hahtuvalanka, 74 g
Pyöröt ja puikot: 6 mm

Tuollainen suippo kärki selvästikin puhuttelee minua, sillä samanlaisia syys/kevätmyssyjä olen neulonut useita. Ohjetta muokkasin hieman sopivammaksi ja neuloin 60 silmukalla. Tupsut korvaläppiin jätin täysin kiinnittämättä, kun tuumin, että olisivat vain tiellä. Eipä poika niitä kaipaakaan, vaan vetää myssyn läpistä päähänsä ja painaa tomerana pihalle.



Myssytehtaalta on valmistunut pari muutakin myssyä. Sininen pikkuveljelle ja tummanruskea kummipojalle.

vihreät tossut

Puikoilta on valmistunut pari pehmoista neulomusta viime päivinä. Tummanruskeita Tove-tumppuja en saa kuvatuksi millään näillä luonnonvaloilla. Tosi ihanat tumput tuli; napakat, ohuet, ihanasti koneessa huopuneet, juuri sopivat kauppahanskoiksi. Neuloin tumput Susannan ohjeella. Peukalokiilojen kanssa  on minulla aina vaan jotain pientä ihmeteltävää. Pesukonehuovutuksen jälkeen en ole ihan varma, kumpi hanska on kumpaan käteen. Laitoin ystävänikin sovittamaan tumppuja, mutta hänestä oli selvä, kumpi on vasen ja kumpi oikea. Taitaa olla oma peukaloni keskellä kämmentä. Oli miten oli, hyvät ne ovat!

Nämä pikkuruiset tossut syntyivät pyhäaamuna. Olin ihastellut näitä jo jonkun aikaa Ravelryssa surffatessani ja heti aamutuimaan muun väen vielä nukkuessa tuumasta toimeen...


Mary Jane Baby Booties
Lanka: Debbie Bliss Cashmerino Aran, 16 g nappeineen päivineen
Puikot: 3 mm


Näistäkin tossuista tuli söpöt, taas kerran huokaus! En vaan tiedä, millaiset nämä ovat käytössä. Söpöstelytossuina varmasti oikein ihanat. Kunnon polvisukat taitavat viedä voiton, lämmittävät koko kinttua ja pysyvät varmasti jalassa. Vai mikähän se olisi mieluisin vauvalahja tuttavaperheen pikkuiselle? Ilahdun ehdotuksista ja kokemuksianne!

tiistai 8. tammikuuta 2008

jotain tosi pientä

Edellisten herrasmiessukkien langanrippeistä askartelin pikkuruiset vauvantossut.



Saartje´s bootees
Lanka: Fleece Artist Sea Wool, 16g nappien kera
Puikot: 2,5 mm
Napit poikien puhkikuluneesta pellavahaalarista

Ihan minit näistä tuli, mutta tosi somat. Huokaus! Jotenkin sitä on jo unohtanut, kuinka pieni se vastasyntyneen jalka on. Ajattelin antaa nämä vauvalahjaksi, mutta voiko nämä tosiaankin mahtua pienen ihmisen jalkaan.

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

pakkanen paukkuu

Pakkanen paukkui taas tänään, mutta luistimille oli päästävä, kun sää oli mitä ihanin. Aamupäivä Pyhäselällä oli kertakaikkiaan taivaallinen! 
Noin muuten pakkaspäivät ovat kuluneet flunssaisissa merkeissä. Osa väestä köhii, osa niiskuttaa, osa istuu päivystyksessä. Hetkittäin olen kuitenkin päässyt harrastuksenikin pariin.
Eilen illalla sain valmiiksi ruskeasävyiset Gentleman´s Fancy Sock-sukat, jotka istuvat kuin nenä päähän eli tyytyväinen olen. Taas kerran tuumailin aikani mieluisinta ja sopivinta ohjetta kauniille langalleni ja tuohon ohjeeseen loppujen lopuksi päädyin. Pitkään mietin, tulisiko langan kauniit sävyt ja värit paremmin esiin perussukassa, mutta tuntui ristiriitaiselta olla käyttämättä uusia sukkakirjojani. Kirjan ohjeen sukat on myös neulottu tuollaisesta pätkävärjätystä (vai millä nimellä tuollaista lankaa nyt kutsutaankaan), ja ajattelin, ettei työ nyt ihan metsään voi mennä. Eikä mennyt.


Gentleman´s Fancy Socks
Ohje: Knitting Vintage Socks
Lanka: Fleece Artist Sea Wool, 88 g
Puikot: 2,5 mm



Lanka on 70% merinovillaa ja loput mitä lie meren antimia (sea cell). Pehmoista, ihanan väristä, herkullista, ihanaa. Nämä sukat neuloin kärjestä ylöspäin ja neulominen tuntui jo paljon luonnikkaammalta kuin ensimmäisellä kerralla pari viikkoa sitten. Ajatuksena oli käyttää koko vyyhti sukkiin, mutta kalkkiviivoilla tulinkin toisiin ajatuksiin. Nämä varret piisaavat, ja lopuista lankanyssäköistä taion joskus jotain.

tiistai 1. tammikuuta 2008

uusi vuosi

Hyvää alkanutta vuotta!

Uusi vuosi valkeni kirkkaana, kirpeänä ja aurinkoisena, mikä ilahdutti kovasti meitä. Sadetta ja liukkaita kelejä olikin jo tarpeeksi.



Viime vuoden viimeisinä päivinä nautiskelin uusista langoista ja sukkakirjoista. Joulutouhujen ohessa ehdin hypistellä maailmalta rantautuneita lankoja ja selailla sukkaohjeita. Pehmoinen, harmaa-sininen Araucania Ranco Solids-lanka oli toiveissa muuntaa sukiksi. Ainakin kolme sukanalkua purin, sillä silmukkamäärät ja puikkokoot olivat tyystin hakusessa. Valmista kuitenkin tuli.



Child´s First Sock
Ohje: Knitting Vintage Socks
Lanka: harmaa-sininen Araucania Ranco- Solids, 76 g
Puikot: 2,5

Vyyhdissä langan värivaihtelu ei tuntunnut näkyvän. Pimeätä kun oli lähes aamusta iltaan. Yllätystä olikin sitten luvassa, kun Child´s first sock-sukat etenivät puikoilla. Hentoa värinvaihtelusykeröä muodostui, mutta sitkeästi jatkoin neulomista, vaikka monta kertaa olin jo taas purkamassa ja vaihtamassa ohjetta.




Monenlaista oppia tarttui takkiin. Ensinnäkin minulle mieluusti tasaväristä lankaa pitsisukan kaveriksi, jotta mallikuvio tulee kauniimmin esiin. Toiseksi langankierto tosiaankin tekee reiän mallineuleeseen. Ajatuksissani oli nimittäin neuloa pehmeät villasukat suoraan jaloissa pidettäväksi (ilman puuvillasukkia), mutta mallikuvio onkin vilukissalle kovin reikäinen. Ehkä kevään korvalla jätän alussukat pois...

Yllätyksekseni omistan nyt pitsisukat, vaikken mikään pitsisukkaihminen taida olla. Olen kuitenkin taas yhtä kokemusta rikkaampana ja iloinen uusista sukistani. Ne istuvat tosi kivasti jalkaan ja ovat suloisen pehmeät.