tiistai 13. marraskuuta 2007

varpaat lämpimiksi

 Muuttopuuhilla ja remontoinnilla lienee osuutta asiaan, kun isäinpäivä tuntui tänä vuonna tulevan aivan yllättäen, mutta ehdinpäs kuitenkin neuloa jotain pehmoista pukettiin.

Appiukko oli vierailulla luonamme viikonlopun ajan, enkä halunnut neuloa lahjasukkaa hänen nähden. Edellisinä päivinä kuului siis vimmattu puikkojen kilke huushollissamme, ja perjantaina varttitunti ennen ukon saapumista sain pääteltyä harmaat raidalliset perussukat. Lankana 7 veljestä, kokoa sukilla 45 ja painoa muistini mukaan 133g.


Omalle isälleni ojensin sunnuntaina tossut, jotka olin jo aiemmin syksyllä neulonut. Lankana oli tuolloin tummanharmaa Naturgarn. Lankakaupasta saatu ohje muuntui helposti miehen kokoon ja kauniisti huopuivat pesukoneessa 40 asteessa. Tällä kertaa ei koristuksia ollut suunnitelmissa lainkaan, nätit ovat sellaisenaan. Pääsivät saman tien käyttöön, mikä oli paras kiitos neulovalle tyttärelle.


Kolmonen toivoi viikko sitten keltaisia villasukkia. Keltaisia ei poika saanut, vaan nämä raidoittuvasta Fabelista neulotut ohuet villasukat. Lankaa sain kulumaan kokonaisen kerän, vaikka kokoa sukilla on n. 28. Varsista tein tosin reilut ja taitaapa sukissa olla himpun verran kasvunvaraa. 


Viime päivinä on ollut monen monta työtä puikoilla. Osa töistä on jäänyt hankalaan kohtaan odottamaan valaistumista, isäinpäiväneulomukset rynnivät puolestaan aikataulun vuoksi ykkössijalle. Muutamia päiviä puikoilla odotteli keskeneräisinä myös Ilun ballerinatossut vihertävästä Tovesta.


Hidasteeksi osoittaitui langan loppuminen ihan kalkkiviivoilla. Yksi kerä ei siis riittänyt. Meinasin tehdä kantalaput ja virkkaukset jollain muulla huopuvalla langalla, mutta loppujen lopuksi halusin tossuista yksiväriset. Nyt sitten nurkissa pyörii paria metriä vaille kerä Tovea, joista taidan jossain vaiheessa tehdä toiset samanlaiset, hieman pienemmät vaan. Nämä valmistuneet osoittautuivat nimittäin himpun verran väljiksi minulle ja annoinkin ne äidilleni, joka ihastui niihin kovasti. Itse tanssahtelin tossuissa isäinpäivänä juhlahame päällä ja tossut tuntuivat tosi ihanilta ja lämpöisiltä. Sisäkenkiä kun en kotona edes juhlapäivänä pitäisi, nuo ballerinat korvasivat kengät loistavasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti